MAOLin hallitus ja toimiston väki kokoontuivat 20.–21.9.2024 suunnittelemaan tulevan vuoden toimintaa. Keskeisiä teemoja keskusteluissa olivat MAOL 90 -juhlavuosi, vaikuttaminen ja kannanotot, jäsenmaksujen suuntaaminen mahdollisimman tehokkaasti jäsenten hyväksi sekä MAOLin tekemän työn näkyvyyden parantaminen.
Juhlavuodelle 2025 on suunniteltu mm. mielenkiintoisia jäseniltoja, kesäkuinen pyöräilyretki, joulukalenterin laadintaa, Dimension juhlajulkaisuja ja teemallisia liittokokouksia. Tällä hetkellä meillä on muutama lupaava yhteistyökumppani, joiden tuella kevään ja syksyn liittokokoukset voidaan järjestää lähitapahtumina.
Pohdimme myös sitä, miten saisimme jäsenistölle näkyvämmäksi tekemäämme vaikutus- ja edunvalvontatyötä. MAOL-hallituksen lisäksi meillä toimii useita jäsenistöstä muodostettuja asiantuntijatoimikuntia, jotka tekevät tärkeää taustatyötä nostaen tärkeitä asioita esille. Tämä työ jää usein pimentoon, joten panostamme tulevalla kaudella näkyvyyden lisäämiseen. Pyrimme tuomaan paremmin esiin myös yhteistyötämme eri tahojen kanssa.
Suunnitteluseminaarissa nousi esiin kolme tärkeää teemaa, joita MAOLin tulisi erityisesti edunvalvonnan näkökulmasta huomioida: perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit, työturvallisuus ja ryhmäkoot sekä ylioppilaskirjoitukset ja uusi Abitti.