Viime viikolla MAOLilla oli kaksi tärkeää tapaamista: keskustelimme tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien sekä opetusministeri Anders Adlercreutzin erityisavustajan kanssa. Keskusteluissa nostettiin esiin useita ajankohtaisia teemoja, jotka vaikuttavat matemaattisten aineiden ja tietotekniikan opetukseen ja oppimiseen.
Ministeri Talvitien kanssa puheenaiheita olivat muun muassa matemaattisten aineiden osaajapula, tietotekniikka perusopetuksen oppiaineena ja tiedeolympiatoiminnan rahoitus. Opetusministerin avustajan kanssa keskusteluissa korostuivat osaamistakuu ja oppimisen tukeminen, tietotekniikka oppiaineena, opettajien täydennyskoulutus sekä myös tiedeolympiatoiminta.
Ehdotimme ministeriöön, että tietotekniikka lisätään perusopetukseen omaksi oppiaineekseen ja että opetuksesta vastaavat pätevät tietotekniikan opettajat. Oppiaineelle tulisi määritellä valtakunnalliset tavoitteet ja sisällöt.
Korostimme, että myös lahjakkaita oppilaita tukevan tiedekilpailutoiminnan jatkuvuus ja rahoitus tulee turvata. Ehdotimme toiminnan keskittämistä yhden katto-organisaation alle, jotta pitkäjänteinen kehittäminen ja laadukas toiminta voidaan varmistaa.
Nostimme esiin matemaattisten aineiden osaajapulan ja opettajien täydennyskoulutukset. Vaadimme, että rahoitus koulutuksiin on turvattava ja opettajille tarjottava mahdollisuus osallistua koulutuksiin työajalla.
Opetusministerin erityisavustajan kanssa keskustelimme myös ministeriön suunnittelemasta osaamistakuusta. Tavoite sinänsä on kannatettava, mutta nostimme kuitenkin esiin huolen siitä, että perustaitojen saavuttamisesta ei saa tulla opetuksen ainoa tavoite, vaan on tärkeää, että oppilaita kannustetaan tavoittelemaan myös parempia tuloksia. Karvin raporttien mukaan opettajat kokevat, että resurssien puute pakottaa mukauttamaan opetusta heikoimpien mukaan, mikä voi heikentää koko ryhmän oppimista. Tarvitaan rakenteita, jotka tukevat sekä heikompia että lahjakkaita oppijoita.
MAOL ry jatkaa aktiivista vuoropuhelua ministeriön kanssa ja tarjoaa asiantuntemustaan matemaattisten aineiden ja tietotekniikan opetuksen kehittämiseksi.