Digitaalisuus matemaattisissa aineissa -hanke pureutuu ajankohtaisiin teemoihin sekä teoriassa että käytännönläheisten esimerkkien ja materiaalin jakamisen kautta.
Ensimmäiseksi pohditaan nuorten digitaitoja. Sekä opettajat työssään että myös monet tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorten digitaidot vaihtelevat paljon ja kaipaavat myös monipuolistamista. Toisen teeman aiheena ovat matemaattisten aineiden digitaaliset opetusmateriaalit ja välineet, ja miten opettajan on mahdollista hyödyntää niitä opetuksensa eri vaiheissa. Kun nuorten digitaidot monipuolistuvat, myös opettajan on helpompi ottaa käyttöön digitaalisia välineitä opetuksessaan. Kokonaisuuden päättää laadukkaan etäopetuksen teema, jossa pohditaan opiskelijoiden itseohjautuvuutta ja vuorovaikutuksen merkitystä. Edeltävät teemat luovat tilaa myös onnistuneelle etäopetukselle, joka löytänee paikkansa tulevaisuuden koulumaailmassa.
Mukaan OPH:n rahoittamaan täydennyskoulutukseen ovat tervetulleita kaikki perusopetuksen ja toisen asteen matemaattisten aineiden opettajat.
Tämä koulutushanke on päättynyt.
Koulutuksessa tuotettu materiaali MAOLin Materiaalipankissa
Tervetuloa MAOL-koulutukseen, noin 15 min
- koulutusmateriaalin esittely
- ennakkotehtävän käsittely
1) Digitaalisuus ja tietotekniset taidot, noin 30 min
2) Digitaaliset välineet, noin 75 min
Verkostoitumista kahvikupin äärellä, noin 15 min
3) Oppijat ja laadukas etäopetus, noin 30 min
Päätössanat, noin 15 min
- palautekysely
Ota koulutukseen mukaan oma kannettava tietokone, sillä koulutuksissa tutustutaan moniin materiaaleihin myös käytännössä.
Ennakkotehtävä: Tutustu alla oleviin dosentti Päivi Portaankorva-Koiviston kirjoittamiin kolmeen blogikirjoitukseen. Koulutus aloitetaan keskustelulla kirjoitusten herättämistä ajatuksista.
Digitaalisuus ja tietotekniset taidot
Geogebra
Teoriaa:
- GeoGebra-johdanto (pdf)
- Kuvaajien piirtämistä (pdf)
- Kolmion merkilliset pisteet (pdf)
- Geogebra-linkkejä (pdf)
- Sinifunktion kuvaajan tutkimista (pdf)
- GeoGebra Classroom (pdf)
- Tehtävien kuvittaminen (Drive-kansiossa teoriaa ja esimerkkejä)
GeoGebra-esimerkkejä
- Nuolipulma, pakohuonetyyppinen pulma (vihje: vektoriyhtälön ratkaiseminen)
- Hihnan pituuden määritys, vaiheittainen ohjattu tuntitehtävä
- Fahrenheit vs. Celsius Geogebralla tehty muunnin (visualisointi, lineaarinen malli)
- Geogebrakirja, jossa neljä demoa aiheista seisova aalto, interferenssi ja diffraktio
- Pituushypyn mallintaminen
- Monikulmioita GeoGebralla
Google Forms
Koulutuksissa käytettyjä luentokalvoja
- Lukion osuus 10.11.2022 koulutuksessa
- Digitaalisuus ja tietotekniset taidot (pptx)
- Digitaaliset välineet matematiikan opetuksen tukena pakattu (pptx)
- Oppijat ja laadukas etäopetus (pptx)
Muita
- Ohjeita Desmos-alustan käyttöön (pdf)
- Oman opetusvideon tekeminen ja vieminen YouTubeen (pdf)
- AnswerGarden -kyselypalvelu (pdf)
- Direct Poll -kyselytyökalu (pdf)
- Google Jamboard (pdf)
Linkkejä muualta löytyviin materiaaleihin
Aiempien MAOL-koulutusten materiaaleja:
Ohjelmistojen pedagoginen hyödyntäminen matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa
Digitaalisia välineitä:
- AnswerGarden esim. ennakkokäsitysten kartoittamiseen https://answergarden.ch/
- Popplet: ajatuskarttojen yms tekeminen https://app.popplet.com/
- Flinga: ideoiden keräämiseen https://flinga.fi/
- Nearpod: interaktiivinen apuväline esim. powerpointeille https://nearpod.com/
- Pear Deck: diaesitysten muuttaminen interaktiiviseksi https://www.peardeck.com/
- Which One Doesn’t Belong: https://www.wodb.ca/
- Fraction Talks: http://fractiontalks.com/
- Visual Patterns: https://www.visualpatterns.org/
- Quizizz, Kahootin tapainen: https://quizizz.com/
- Geobord: https://apps.mathlearningcenter.org/geoboard/
- Desmos-kortit: desmos.com:
- Tietotekniikan punainen lanka: https://maol.fi/materiaalit/tietotekniikan-punainen-lanka/ (MAOLin jäsenmateriaali)
- Tie koodariksi: https://tie.koodariksi.fi/
- Majava-kilpailu: https://tehtavat.majava-kilpailu.fi/
- Kyberturvallisuuspakopeli: https://mytechohjelma.fi/kyberturvallisuuden-pakopeli/
- Phybox-mittaussovellus älypuhelimen antureille https://phyphox.org/
- Crack the Circuit, sähkökytkentöjä: https://www.youtube.com/watch?v=K_AbgXl3dQE
- Fysiikan simulaatiota: https://www.vascak.cz/physicsanimations.php
- Phet, simulaatioita: https://phet.colorado.edu/fi/
- Molview-molekyylimallinnusohjelma: https://maol.fi/materiaalit/ohjelmistojen-pedagoginen-hyodyntaminen-matematiikassa-fysiikassa-ja-kemiassa/m4arm/mok/
Muita linkkejä:
- eNorssi, osaamistaulukot – digitaalisen osaamisen kuvaukset
https://enorssi.fi/tvt/osaamistasotaulukko/ - Uudet lukutaidot, Oppijalla on oikeus digitaaliseen osaamiseen: https://uudetlukutaidot.fi/
- Digitaitokalenteri – uudet lukutaidot kuopiolaisittain: https://digitaitokalenteri.fi/?fbclid=IwAR15eVGpTQVR3r6KwsA8P7PuQ1SQjqBKVf75h0sDq6GSarhL5StWXF8n21E
Joensuu, torstai 10.11., Tulliportin normaalikoulu
Tampere, maanantai 14.11., Kalevan lukio
Vantaa, maanantai 13.2., Tikkurilan lukio
Etänä, tiistai 7.3.
Etänä, tiistai 18.4.
Etänä/Kotkassa, keskiviikko 26.4.